Etsitään lastenhoitajaa Helsingin Paloheinään noin kahtena iltapäivänä viikossa noin klo 16-19 perheen vanhempien töiden takia. Perheeseen kuuluu isä, äiti, 2-vuotias tyttö, 6-vuotias eskarilainen poika ja 9-vuotias koululaistyttö. Työhön kuuluu lasten haku tarhasta, kuulumisten vaihto tarhantätien kanssa, ruuan tarjoaminen lapsille (joko valmisruoka tai itse laitettu ) ja lasten kanssa oleminen siihen saakka kunnes äiti tai isä palaa kotiin. Lapset tykkäävät normaaleista lasten leikeistä ja askartelusta ja myös ulkona olemisesta.
Toivomme, että olet aidosti kiinnostunut lapsista, pelaat, askartelet ja ulkoilet mielellään. Sinun pitäisi olla 16 vuotta täyttänyt. Työ alkaisi mahdollisimman pian. Toivomme, että pystyisit työskentelemään ainakin koko kevään ja mielellään myös ensi syksynä. Yleensä työpäivät sijoittusivat ma-to iltoihin, ja noista illoista ja tarkemmista työajoista voidaan sopia melko joustavasti etukäteen. Tarjoamme työstä palkaksi 15 euroa/tunti. Työ voisi sopia myös hyvin opiskelijalle tai eläkeläiselle. Kerro meille vapaamuotoisestia itsestäsi. Pyydämme sinua esittämään rikosrekisteriotteen ennen työsopimuksen allekirjoittamista.
Pikaista yhteydenottoa toivoen,
Riku Mettälä
rikum@ovi.com
050-3546948
Eeva Mettälä
eemettala@luukku.com
050-3281091